Kotiseutuhistorian jäljillä

Jaa tieto

Paahtavan kuumana kesäkuun alun perjantaina koukkaan Länkipohjan Hiukkaan kylätieltä Längelmäen Kotiseutumuseon pihamaalle. Vehreän luonnon keskellä on alueelle siirrettyinä eri aikakausien rakennuksia.

Tämä asuinrakennus (kuvassa) on peräisin 1800 -luvulta ja se on siirretty Luutsaaresta Isojärveltä, vain avokuisti puuttuu, mutta muutoin pirtti on alkuperäisessä kunnossa.

Kotiseutumuseota ylläpitää Längelmäkiseura ja tänä vuonna museon noin 200 esineen kokoelma inventoidaan Keski-Suomen museon tuella. Inventointia varten on palkattu historian maisteriopiskelija Johanna Hoppu. Johanna kertoo, että työ on mielekästä ja eritoten myös siksi, että hänellä itselläänkin on äidin puolelta sukujuuria alueelle. Työtehtävästä Johanna sai vinkin vaariltaan, mummola kun sijaitsee Länkipohjassa.

Inventointi tapahtuu esine kerrallaan numeroimalla ja kuvaamalla, tämä työ tehdään ns. kenttätyönä. Talkooapuna tänään Kotiseutumuseolla on Heini Rosenholm sekä Liisa Mandelin . Esineet puhdistetaan hienovaraisesti pölystä ja mahdollisesta liasta kuvausta varten, sen jälkeen esineet pyritään tunnistamaan. Tässä työssä tukena on toiminut Eija Helpiölä. Johanna kertoo, että tiedot museon kokoelmasta talletaan SIMO-järjestelmään, jonka kautta esimerkiksi historiantutkijat saavat arvokasta lisätietoja ja käytännön vinkkejä mm. esineistön iän määrittämiseen. Joskus iän arvioiminen on haastavaa, mutta esineitä vertaamalla voidaan selvittää suurinpiirtein mille aikakaudelle esine sijoittuu.

 

Johannan inventointityössä Kotiseutumuseolla ovat tukena Heini Rosenholmin lisäksi myös Kati Tuominen. Museo on yleisölle avoinna perinteisesti heinäkuussa viikon verran. Johannan mielestä kauneimpia esineitä museon kokoelmissa on v. 1815 peräisin oleva hyvin säilynyt kapio-arkku sekä kuvassa näkyvät koristeelliset hevosen länget.



Johanna harrastaa vapaa-ajallaan myös historiallisia pukuja ja muotokuvauksia kuin myös videotuotantoa – näihin voit käydä tutustumassa instagramissa @atelierjohannahoppu, ajatuksena onkin kuvata lisääkin materiaalia täältä Längelmäen kauniin Kotiseutumuseon maisemista.

Tervetuloa tutustumaan kotiseudun historiaan, museo on avoinna 19.- 25.7.2021 ja tuolloin myös Pellavatyttö on museolla tavattavissa!

Längelmäen Kotiseutumuseo: Hiukkaan kylätie 100, Längelmäki