Kyliemme valtuutettujen esittelykierros, Esittelyssä Eero Peltola Länkipohja

Jaa tieto

Kylätarinoita -sarjassa esitellään mielenkiintoisia ilmiöitä, asioita ja ihmisiä. Kesäkuussa pidettyjen kunnallisvaalien jälkeen myös uusi Jämsän kaupunginvaltuusto on järjestäytynyt ja mukana vaikuttamassa, päätöksentekoon osallistumassa jokaiselta meidän hankekylältä valtuutettuja.

 

Tässä sarjassa valtuutetut saavat itse kertoa kukin omalla tyylillään hiukan itsestään ja luottamustehtävistään.

Ota rohkeasti valtuutettuihin yhteyttä – yhdessä eteenpäin!

 

Sarjan ensimmäisessä osassa itsensä esittelee Eero Peltola Länkipohjasta

Olen 25-vuotias metsätalousinsinööri, ja syntyperäinen Länkipohjalainen

Kokemus kaupunginvaltuustosta (ensikertalainen vai konkari) / Minkälaisia muita kunnallisia tai yhdistystoiminnan luottamustehtäviä Sinulla on valtuustotyöskentelyn lisäksi

Olen toisen kauden kaupunginvaltuutettu. Tällä valtuustokaudella olen sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana.

 

Toimin myös Jämsän Kokoomuksen puheenjohtajana, Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston varajäsenenä, kirkkovaltuuston jäsenenä, OP Jämsän hallintoneuvostossa sekä Jämsän 4H:n hallituksessa.

Mitkä asiat ovat mielestäsi Elävien kylien elinvoimatekijöitä?

Työnteon ja yrittämisen edellytykset ovat kaiken elinvoiman perusta. Yrityslähtöisyys paikkakunnan kehittämisessä, sujuvat liikenneyhteydet sekä saavutettavuus ovat erittäin merkittävässä roolissa kylien elinvoimatekijöinä.

Mitä asioita Jämsässä tulisi tai voisi mielestäsi kehittää, minkälaisia asioita ottaa huomioon suunnittelussa

Negatiiviseen väestönkehitykseen sekä väestön ikääntymiseen varautuminen ovat tulevaisuuden suurimpia haasteita. Poismuuton hillitseminen on Jämsässä tulevaisuudessa keskeisimpiä teemoja.  Liikenneyhteyksiä on tärkeä kehittää yhteistyössä eri tahojen kanssa, ja yritysmyönteinen ote elinvoimapolitiikassa on kaiken perusta hyvinvoinnille ja kehitykselle.

Kerro kotikyläsi/asuinalueesi parhaimmista puolista

Länkipohja on keskeisellä sijainnilla valtatie 9:n varrella ja kohtalaisen etäisyyden päässä peruspalveluista. Kylä on rauhallinen ja turvallinen asuinympäristö, jossa on aktiivinen kyläyhteisö. Seudun vahvuuksia ovat upea luonto sekä luonnonvarat. Längelmäveden merkitystä ei sovi unohtaa!

Mitä mieluiten harrastat vapaa-ajallasi?

Vapaa-ajalla käyn mielelläni kalastamassa, ja talvisin pelaan jääkiekkoa Längelmäen Senaattoreissa.

Kuva: Eero Peltolan kotialbumi. 

***

Kiitokset Eero Elävät kylät -hankkeen juttusarjaan osallistumisesta!