Kyliemme valtuutettujen esittelysarja: Jorma Poti Koskenpää

Jaa tieto

Kylätarinoita -sarjassa esitellään mielenkiintoisia ilmiöitä, asioita ja ihmisiä. Kesäkuussa pidettyjen kunnallisvaalien jälkeen Jämsän kaupunginvaltuusto on järjestäytynyt ja mukana vaikuttamassa, päätöksentekoon osallistumassa jokaiselta meidän hankekylältä valtuutettuja.

Tässä sarjassa valtuutetut saavat itse kertoa kukin omalla tyylillään hiukan itsestään ja luottamustehtävistään.

Ota rohkeasti valtuutettuihin yhteyttä – yhdessä eteenpäin!

  1. Kerro hiukan itsestäsi

Olen Jorma Poti, Jämsän kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja valtuutettu.  Olen toiminut erilaisissa luottamustoimissa jo vuosien ajan, tällä hetkellä olen muun muassa toista kautta Maakuntavaltuustossa sekä kyläyhdistys Koskenpää ry:n varapuheenjohtaja. Yrittäjänä olen toiminut niin ikään jo 11 vuoden ajan.

Syntyisin olen rannikkoseudulta, Bromarfista, mutta jo alle 1-vuotiaana muuttanut ja siten myös juurtunut Koskenpäälle.

Kokemus kaupunginvaltuustosta (konkari/ensikertalainen) ja mitä muita luottamustehtäviä Sinulla on

Valtuustotyöskentelystä on pitkän linjan kokemusta, Jämsänkosken ja Jämsän kaupunginvaltuustossa olen ollut yhtä välikautta lukuun ottamatta v. 1986 alkaen.

Mitkä asiat ovat mielestäsi Elävien kylien elinvoimatekijöitä

Kyllä ne ovat luonto ja rauhallisuus, leppoisampi elämänrytmi kaikkiaan. Peruspalvelut, kuten kyläkauppa ja koulu yksiä tärkeimmistä.

Mitä asioita Jämsässä tulisi mielestäsi kehittää, minkälaisia asioita ottaa huomioon suunnittelussa

Oma näkemykseni on, että jos on kaupungilla elävä keskusta, on myös elävät kylät. Palveluverkosto muotoutuu myös palveluiden käytön mukaan. Ostouskollisuus on yksi asia johon jokainen kuluttaja voi omalla alueellaan kiinnittää huomiota, kun palveluita käytetään niitä voidaan myös kattavammin tarjota ja kehittää.

Kerro kotikyläsi / asuinalueesi parhaimmista puolista

Koskenpään etuja ovat olemassa olevat palvelut (kauppa, koulu jne), mutta myös keskeinen sijainti, esimerkiksi työmatkat lähialueille, kuten Jyväskylän suuntaan taittuvat nopeasti.

Mitä mieluiten harrastat vapaa-ajalla

Vapaa-aikaa jää niukalti, eläkkeellä sitten joskus otetaan aikaa kalastukselle ja käydään ongella. Mutta tuntureilla unohtuvat työasiat, jo vuosien ajan olemme Tuulan kanssa viettäneet kerran vuodessa viikon verran lomaa pohjoisissa, Lapin karun kauniissa maisemissa.

Terveisinä lukijoille  – Pidetään Koskenpää ja kylät pystyssä!

Kiitokset haastattelusta Jorma Poti!

Kuvassa Jorma Poti ja Salmari (kuva Jorma Potin kotialbumista)