Kyliemme Valtuutettujen esittely: Karita Puttonen Koskenpää

Jaa tieto

Kylätarinoita -sarjassa esitellään mielenkiintoisia ilmiöitä, asioita ja ihmisiä. Kesäkuussa pidettyjen kunnallisvaalien jälkeen Jämsän kaupunginvaltuusto on järjestäytynyt ja mukana vaikuttamassa, päätöksentekoon osallistumassa jokaiselta meidän hankekylältä valtuutettuja.

Tässä sarjassa valtuutetut saavat itse kertoa kukin omalla tyylillään hiukan itsestään ja luottamustehtävistään.

Ota rohkeasti valtuutettuihin yhteyttä – yhdessä eteenpäin!

Karita Puttonen asettui viime keväänä ehdolle kunnallisvaaleihin Perussuomalaisten riveissä. Aikaansa ja yhteiskunnallisia asioita seuraava Karita on ehtivä toiminnan nainen. Tässä Karitan ajatuksia valtuutettujen esittely-sarjassa esitettyihin kysymyksiin:

Kerro hiukan itsestäsi:

Olen Karita Puttonen Koskenpäältä. Perheeseeni kuuluvat aviopuoliso ja eskari-ikäiset kaksoset. Työskentelen Jyväskylässä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien ohjaajana. Puoluepolitiikkaan lähdin keväällä 2021.  

Olemme muuttaneet Koskenpäälle Laukaasta parisen vuotta sitten ja asumme Kalmavirran entisessä koulussa. Päärakennus toimi kouluna 1960-luvulle asti ja sen jälkeen tila on ollut yksityisten omistuksessa.

 

Kokemus kaupunginvaltuustosta (konkari/ensikertalainen) ja mitä muita luottamustehtäviä Sinulla on

Olen ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu, Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen sekä varajäsen Sivistyslautakunnassa. Toimin myös varajäsenenä niin Jämsän kaupungin Strategian päivittämisen ohjausryhmässä kuin Maakuntavaltuuston Perussuomalaisten edustajistossa.

Olen myös ehdokkaana tulevissa Aluevaaleissa tammikuussa 2022.

Mitkä asiat ovat mielestäsi Elävien kylien elinvoimatekijöitä

Kylien elinvoimatekijöistä tärkeimmät ovat sijainti sekä peruspalvelut.  Eritoten lapsiperheissä sijainnilla on suuri ajankäytöllinenkin merkitys – Koskenpäällä matkat töihin, päiväkotiin, kouluun ja harrastuksiin taittuu mukavasti. Kun kylällä on koulu, sinne muuttaa myös lapsiperheitä ja lapsiperheet lisäävät merkittävästi ostovoimaa koko seutukunnalle.

Mitä asioita Jämsässä tulisi mielestäsi kehittää, minkälaisia asioita ottaa huomioon suunnittelussa

Tässä taloudellisessa tilanteessa joustava suunnitelmallisuus ja maltti on tärkeätä, olisi syytä keskittyä keinoihin joilla voitaisiin taata nykyinen palvelutaso. Yrittäjyyden tukeminen ja yrittäjien näkökulman huomiointi päätöksenteossa on erittäin tärkeätä. Liikenneturvallisuusasioihin tulisi myös kiinnittää huomiota – liikenteen määrä ja vauhti sekä tiestön kunto taajamien ulkopuolella ovat asioita, jotka huolettavat hiukan. Jokaisen olisi syytä myös omalta osaltaan huomioida tien päällä arjen ajossa kanssaliikkujien turvallisuus.

Kerro kotikyläsi parhaimmista puolista

Koskenpäällä on toimiva ja turvallinen lähikoulu sekä päivähoitopaikka. Omat lapset käyvät Koskenpään Kotilossa eskaria ja on hienoa huomata kuinka siellä asialleen omistautuneet kasvatusalan ammattilaiset luotsaavat pieniä ja isompia lapsukaisia.  Koskenpää market -lähikauppa on myös erittäin tärkeä peruspalvelu ja meiltä löytyy myös mahtavat ruokapaikat, kylän pinnassa palveleva Hirsibaari ja likimain naapurissa sijaitseva kansainvälisen tason maaseutumatkailukohde Kievari Rantapirtti, jossa myös matkailijoille on paljon elämyksiä ja ohjelmapalveluita tarjolla.

Mitä mieluiten harrastat vapaa-ajalla

Vapaa-aika kuluu pitkälti kotipihapiirissä, puolison kanssa on kunnostettu päärakennusta ja siistitty pihamaata. Oman aikansa vie eläinten hoitaminen (hevonen, poni ja lampaat) sekä myös pienimuotoinen Japanese Chin -koirarodun kasvatustoiminta.  Lampaan villan keritseminen, kehruu ja huovutus hoituu myös itseltä.  Perheen yhteinen harrastus on jenkkiautoilu; tallissa on isännällä ajoneuvokalustoa työn alla ja kun keli on kohdallaan, suunnataan koko perheen kera kokoontumisajoihin ystäviä tapaamaan.

                             ****

Tuore kaupunginvaltuutettu toivoo, että asioista keskustellaan yhdessä, aina saa hihasta nykäistä ja tulla juttusille, sähköpostilla voi olla yhteyksissä: karita.puttonen(at)jamsa.fi

Kiitos Karita mukavasta juttutuokiosta!