Taina Puonnas

Osallistava budjetointi -pilottihanke etenee Koskenpäällä

Elävät kylät -hankkeen ja Jämsän kaupungin yhteinen Osallistavan budjetoinnin pilotti-hanke etenee Koskenpäällä siten, että Kyläyhdistys Koskenpää ry on päättänyt käyttää koko tukisumman nuorisotilan järjestämiseen Koskenpään Kuntalaan ja samalla kertaa myös Kuntalan kokoustilaa tullaan kunnostamaan vastaamaan paremmin nykyajan vaatimuksia. Osbu-rahalla palkataan määräajaksi myös nuorten illan ohjaaja. Nuorten ilta – toiminta käynnistetään Koskenpäällä jo syyskuun aikana. Käytännön […]

Osallistava budjetointi -pilottihanke etenee Koskenpäällä Read More »

Ampumajuoksun SM-mitalistit Arttu ja Inka

iloisia urheilu-uutisia Koskenpään kylän suunnasta – elokuun viimeisenä viikonloppuna kilpailtiin Ampumajuoksun SM-mitaleista Tuusulassa. Koskenpään kylän kasvatit – sisarukset Arttu Remes ja Inka Remes niittivät jälleen lahjakkuuden ja ahkeran harjoittelun satoa. Arttu Remes voitti SM-kultaa sunnuntaina 29.8. ja myös pronssia lauantain 28.8. kilpailussa sarjassaan M14. Inka Remes voitti N19 -sarjassa pronssimitalin lauantain 28.8.2021 kilpailumatkalla. Onnittelemme lämpimästi

Ampumajuoksun SM-mitalistit Arttu ja Inka Read More »

Kovasinkiveä ja Kotiseuturakkautta

Oletkos pannut merkille mitä Vilkkilän suunnalla tapahtuu? Entä mitä sinulle tulee mieleen Längelmäen harmaasta kullasta? Heini Rosenholm (kuvassa) johdattelee kotiseutuhistoriasta kiinnostuneet mielenkiintoiselle matkalle tutustumaan Längelmäen kiviteollisuuteen, joka tuotti myös maailman markkinoille kovasimia. Näkemyksellinen ja aikaansaava sukulaismies Johan Helander rakennutti v. 1909 Myllyveden rantamille  merkittävän pienteollisuusalueen jo aiemmin valmistuneiden myllyn, sahan ja pärehöylän yhteyteen.  Kuvassa Heini esittelee Lauri Heinosen piirtämän

Kovasinkiveä ja Kotiseuturakkautta Read More »

Yhteisöllisyyttä – Yhdessä Längelmäen Eläkeliitto ja LänkiÄijät

Yhdistystoiminnan esittelyvuorossa tällä kertaa Länkipohjan alueella vaikuttava Längelmäen Eläkeliitto ja sen osana toimiva, aktiviinen talkooporukka Länki-Äijät. Längelmän Eläkeliiton yhdistys on perustettu jo vuonna 1975 ja on yksi Pirkanmaan Eläkeliitto ry:n piirin paikallisyhdistyksistä. Jäsenmäärä on tällä hetkellä 189 ja jäseneksi voi liittyä kuka tahansa jäsenmaksun maksamalla. Längelmäen Eläkeyhdistyksen puheenjohtajana toimii Pirjo Eeli ja yhdistyksen toimintaan voit

Yhteisöllisyyttä – Yhdessä Längelmäen Eläkeliitto ja LänkiÄijät Read More »

Näytelmäarvostelu: Längelmäen kesäteatterissa morsian haussa

Längelmäen kesäteatterin vahvennettu joukko toteutti tälle kesälle jälleen kesäteatterinäytöksen itse kehitettyyn tarinaan. Tämän näytelmäarvostelun tarkoituksena on myös valaista näytelmää ja sen syntyhistoriaa niille, jotka eivät päässeet paikan päälle esitystä katsomaan. Kirjoitus pohjautuu lauantain ensi-iltaan. Jussille morsian -niminen näytelmä rakentuu asetelmaan, jossa kyläkauppaa pitävän Inkun, keski-ikäisen maalaisrouvan apulainen Sirpa, ottaa kesän tavoitteekseen löytää pojalleen Jussille vihdoin

Näytelmäarvostelu: Längelmäen kesäteatterissa morsian haussa Read More »

Porkkalan kylätalolla: Sammuttimien tarkastustilaisuus 10.8.2021

Porkkalan kylätalolla (kuvassa) on jo usean vuoden ajan järjestetty Jämsän Sammutinhuollon kanssa sammuttimien tarkastustilaisuus. Tänä vuonna sammuttimia syynätään tiistaina 10.8.2021 klo 16-18 välisenä aikana. Kylmissä tiloissa kuten koneissa ja veneissä säilytettävät sammuttimet tulee tarkastaa vuosittain ja lämpöisissä tiloissa olevat sammuttimet kahden vuoden välein. Tilaisuudessa Porkkalan kylätalolla on myös myynnissä erilaisia käsisammuttimia. Tilaisuuden järjestävät Porkkalan kyläyhdistys

Porkkalan kylätalolla: Sammuttimien tarkastustilaisuus 10.8.2021 Read More »

Elinvoima ja Yrittäjyys VLOG-osa 4

Videoblogissa tällä kertaa haastateltavana Jämsän Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Pasi Pohjoismäki, aiheina yrittäjyys ja Jämsä. Katso haastattelusta mitä Yrittäjäjärjestölle kuuluu ja kenelle seuraava haastekutsu lähetetään. Linkki Pasin haastattelluun tästä. Aikaisemmat vlog-jaksot ovat katsottavissa myös hankkeen youtube-kanavalla. Pasi Pohjoismäkeä haastatteli Jämsän sataman rannassa Elävät kylät hankkeen puheenjohtaja Antti Lähdesmäki. Video on kuvattu 15.7.2021

Elinvoima ja Yrittäjyys VLOG-osa 4 Read More »

Rautainen kukko

Maatilan hyvin hoidetusta pihapiiristä pilkottaa viehättäviä rakennuksia, ja Keuruuntien suuntaan tähyilee rautainen kukko. Niin ikään raudasta taotussa kyltissä rakennuksen harjalla on vuosiluku 1539 –  historiankirjoitukset kertovat, että tuolloin on  Koskenpään alueella sijainnut vain 5 veroa maksavaa taloa, joista yksi oli Survosen tila. Tuon vuoden jälkeen on paljolti vettä virrannut Survosen koskessa ja Koskenpään kylä kehittynyt

Rautainen kukko Read More »